tiistai 10. tammikuuta 2012

day 9 + OMGOMS! 2012

Reissun toisen viikon torstain ja perjantain välisenä yönä Seoulissa oli ukkosmyrsky. Me herättiin siihen muutaman kerran, vähän harmittaa, ettei noustu ja menty katsomaan miltä ulkona näyttää. Varmaan kuitenkin aika erilaiselta ko Suomessa ukkosella, sen verran rajulta kuulosti!

Päivällä lähdettiin vaihteeksi Myeongdongiin. Törmättiin puolivahingossa SPAOn ja sen yläpuolella sijaitsevan Everysingin liikkeisiin, joissa vierähtikin sitten vähän turhankin pitkään. SPAO on tunnettu korealainen vaateketju, jota kpop-yhtyeet Super Junior SNSD mainostavat. Everysing taas on SM Entertainment -viihdeyrityksen "huvittelutila" (kuten he itse asian ilmaisevat). Myeongdongin Everysingissä voi shoppailla SME:n listoilla olevien artistien (esim. DBSK, SHINee sekä edellämainitut Super Junior ja SNSD) fanitavaraa, ihalla näytteille laitettuja keräilytuotteita ja nimikirjoituksia, katsella valkokankaalta musiikkivideoita tai vaikka nautiskella virvokkeita.

Super Juniorin Yesungilla ilmeisesti on juurikin niin pienet kädet ko kaikki puhuu. :--D

SHINee-tauluja. Olisin halunnut molemmat, mutta hintaa oli suolaiset 48 000 wonia (35,50€) kappale.

SM Entertainment -teemainen purikuramasiina (tarrakuvakoppi? Onko purikuralle mitään fiksua suomennosta?). ::D Tätä piti tietenkin heti kokeilla!



Kaksi kolmasosaa SNSD:stä.


Oon useamman kerran miettinyt mitä mun päässä liikkui kun ostin ton topin... No, se on nyt toppien taivaassa.

Aurinko oli jo laskenut kun vihdoin päästiin ulos. :B


Illalla haettiin lähikaupasta Korean kansallisjuomaa sojua. Se on halvempaa kuin pullotettu vesi, 360ml pullo maksaa noin 950 wonia (0,70€)! Prosentteja on yleensä vähän alle 20. Paikalliset juovat sojua useimmiten shotteina, mutta me tavataan sekoittaa sitä kokikseen.

Muutaman sojukolan jälkeen kiskottiin partykuteet niskaan ja lähdettiin tutkimaan Hongdaen yöelämää. Käytiin ensin toistamiseen hakemassa Vinylistä pussidrinkit, palloiltiin hetki pihalla, pyörähdettiin yhdessä Hongdaen lukuisista Ho Bareista (luit oikein) ja päätettiin lopulta jonottaa sisään Club Cocooniin, joka on yksi Seoulin tunnetuimmista yökerhoista. Sisäänpääsymaksu oli 20 000 wonia (14,70€) ja sillä sai lippusen, joka oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn seuraavalla kerralla. Me erehdyttiin luulemaan niitä drinkkilipuiksi ja ihmeteltiin, kun eivät kelvaneet maksuvälineenä. XD Hengattiin jonkin aikaa jonkun jätkäporukan kanssa ja tanssittiinkin jonkin verran, mutta kyllästyttiin aika nopeasti. Musiikki ei ollut meidän makuun ja paikka oli niin täynnä, ettei tanssimisesta oikeasti tullut mitään. Lähdettiin ulos päämääränämme löytää klubi, joka soittaa kpoppia. Oli alkanut sataa, mutta ei hätiä mitiä! Nappasin kadulle hylätyn rikkinäisen kissakuvioisen sateenvarjon, joka tarjosi suojaa ja paljon hupia.

Kpop-pitoista klubia ei koskaan löytynyt, mutta käytiin etsinnän tuoksinnassa monia enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia kansainvälisiä keskusteluja. :D Lopulta päädyttiin kahden korealaisen mieshenkilön kanssa Prince Edward -noraebangiin. Noraebang (노래방, "lauluhuone") on nimensä mukaisesti huone, jossa lauletaan karaokea. Meidän oli tarkoitus vaan pyörähtää siellä, mutta jotenkin mystisesti siellä vierähti useampi tunti. Oli lievästi noloa laulaa korealaisia biisejä kun en osaa 1. laulaa ja 2. puhua koreaa, mutta mitäs pienistä, hauskaa oli silti!

Karaokeilun jälkeen olin taas kovaa vauhtia raahaamassa Buuta kanssani takaisin hostellille nukkumaan (mua väsytti jo ennen noraebangia), mutta jäätiin vielä ravintolaan syömään kanaa ja juomaan sojua seuralaistemme kutsusta. Oon kyllä edelleen tyytyväinen, että jäätiin, koska ne oli tosi mukavia ja tekivät kaikkensa, että meille jäisi hyvä kuva Koreasta. Opittiin paljon korealaisia tapoja! ...Eli toisin sanoen juomapelejä. :--D Aamu alkoi jo sarastaa kun vihdoin raahauduttiin hostellille kellon ollessa vähää vaille kuusi.

P.S. ME LÄHDETÄÄN TAKAISIN KOREAAN TOUKOKUUSSA ei muuta moi
(Aiheesta lisää seuraavassa merkinnässä!)

13 kommenttia:

  1. ihana blogi, ihania kuvia ja ihana ulkoasu!! :)

    mylifeiida.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Oon seuraillu tätä blogia jo jonkin aikaa~~ on kivaa lukee toisten matkasta! ^^
    Itse oon lähdössä Koreaan ens elokuussa ja mulla olisi yks kysymys liittyen kännykän käyttöön siellä.
    Mulla ei ole älypuhelinta, sellanen normi paska vaan.
    Toimiiko ne siellä? koska oon kuullu jtn kännykän vuokraamisesta lentokentältä.
    Miten te toimitte kännyköiden kanssa siellä? :)

    VastaaPoista
  3. Iida:
    Kiitos! :)

    --
    Emilia:
    Ihanaa, että joku jaksaa vielä seurata, vaikka me ollaan niin hitaita päivittämään, kiitos! :D

    Mun puhelin ei toiminut, mutta Buun toimi. Mulla oli silloin Nokia 7020 ja DNA:n liittymä, Buulla taas Nokia 3120 ja Elisan liittymä. Me kans harkittiin kännykän vuokraamista, mutta hylättiin ajatus kun huomattiin, että Buun puhelin toimiikin. Hyvin pärjättiin yhdellä kännykällä. :D Pari kertaa soitettiin Suomeen ja muutaman kerran Korean sisäisiä puheluita.

    VastaaPoista
  4. Saataisko ens reissust vähä tiheempään tahtiin postauksia? ;-)

    VastaaPoista
  5. Heippa! Itse olen yrittänyt jo vuoden alusta etsiä halpoja lentoja Koreaan, mutta en tiedä onko vika huonossa googletus taidossani vai miksi en ole löytänyt kuin 600e lennot halvimmillaan (ja nämäkin hinnat ovat jo nousseet muutamalla sadalla). Mietinkin tässä, että joko olette varanneet lennot, mistä ja paljonko jouduitte pulittamaan? Harmittaa, kun Hullut Päivät eivät enään tarjoa Koreaa vaihtoehdoksi (ensimmäisellä Korean reissullani maksoin vain 540e lipuista, toisella kerrallani ei enään ollut vaihtoehtona Hulluilla päivillä ja jouduin maksamaan yli 800e Finnairin normi hinnoista). Tottakai suorat lennot maksavat enemmän, mutta en oikein löydä paljoa halvemmalla "monen mutkan" matkojakaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Lentojen hinnat on selkeästi kallistuneet, meilläkin viime maaliskuussa ostetut Lufthansan liput maksoivat 530€, mutta nyt (tai ainakin pari kuukautta sitten kun itse vielä katselin lentoja) on sellaisista lähes turha haaveilla. Tällä kertaa ostettiin liput tammikuun alussa ja maksettiin niistä 597€ per nenä. Finnairilla oli Plus-asiakkaille tarjous, eli suorilla lennoilla mennään tällä kertaa! Valitettavasti tarjous päättyi jo tammikuun lopussa.

      Kantsii tsekata Kilroy Travelsin opiskelija- ja nuorisoalennukset (mikäli jompaan kumpaan kategoriaan kuulut :D), me saatiin niiden avulla niistä Lufthansan lipuista jonkin verran hintaa pois.

      Tsemppiä!

      Poista
    2. Kiitos nopeasta vastauksesta! :) Juu, katsoin itsekkin nuita Finnairin Plus-asiakkaan lentoja silloin vuoden alussa (itselleni olisi tullut n. 6ooe hintaa kun tulen Oulusta asti). Olisihan ne silloin jo pitänyt varata mutten ollut varma vielä lähdöstä ja nyt on turha enään itkeä perään :D Jos totta puhutaan niin suorilla lennoilla mielummin lentäisin, koska yksin joka kerta kuitenkin olen ollut matkalla (jos jokin lento myöhästyykin eikä enään pääse jatkolennolle, niin olisin aivan hukassa). Kiitos muuten vinkistä Kilroy Travelsin suhteen (jos nuorisoalennnus on siihen perus 25-vuoteen saakka)! Täytyy vielä metsästää halpoja lentoja. Pitäkää hauskaa Koreassa minunkin puolesta! :D

      Poista
    3. Ihan ymmärrettävää! Kyllä mäkin paljon mielummin lennän suoraan, varsinkin kun viimeksi myöhästyttiin meistä riippuattomista syistä takaisin tullessa jatkolennolta.

      Pidä säkin! :D Toivottavasti löydät pian sopivat lennot. :)

      Poista
  6. Moikka taas! Halusin vain tulla jakamaan ilouutiset: kiitos Finnairin tarjouslentojen sain varattua liput Koreaan! Jippijaijei ja sitä rataa :D Lähtö Toukokuussa ja paluu Kesäkuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks olkoon! :D Toivoinkin, että ilmoittelisit kun saat lennot, mua kiinnostaa mitä reittejä muut matkaajat Koreaan kulkee. Mäki tsekkailin niitä tarjouslentoja (haaveilin lentäväni Pariisiin ens kuussa, vaikka tiesin sen tuhoon tuomituksi suunnitelmaksi yhyy) ja huomasin, että Seouliin pääsee suunnilleen samaan hintaan ko sillon ko me varattiin liput.

      Me ollaan kans Koreassa touko-kesäkuussa (23.5.-8.6.), ehkä törmäillään siellä sit! ;----D

      Poista
    2. Kiitos ja kumarrus :D Juu, tulihan tuossa parit tanssi moovit vedettyä, kun näin Finnairin Newsletterin sähköpostissa. Mulla oli onneksi vielä Plus pisteitä edellisistä lennoista, joten pääsin Oulu-Helsinki-Seoul ja takasi n. 640e. Mulla päivät on 15.5.-12.6. ja oishan tuo jännä, jos nuin isossa kaupungissa vahingossa törmäiltäski :D

      Poista
  7. Hi, Nice post thanks for sharing. Would you please consider adding a link to my website on your page. Please email me back.

    Thanks!

    Angela
    angelabrooks741@gmail.com

    VastaaPoista
  8. I have a friend in Seoul, but I didn’t stay in their house when I went there. I’m lucky to find a list of Cheapest Hotels in Seoul by searching Google and asking for my friend’s recommendation.

    VastaaPoista